Teknisten palveluiden Maisema

Maisema tarjoaa kuntien käyttöön yksinkertaiset ja käytännönläheiset työkalut kunnan teknisten palveluiden talouden ja toiminnan johtamiseen. Maisema on tiedolla johtamista.

Teknisten palveluiden tuoteryhmäkohtaisista tunnusluvuista tehdään läpinäkyviä, jotta kunnan johto – niin virkamies- kuin luottamushenkilöt – tietävät, mitä rahalla oikeasti saa.

Maisemalla saat myös samalla ajantasaisen tuotteistuksen ja kustannusten kohdentamisen tuotteille sekä yhteistoiminta-alueella kustannusten kohdennuksen kuntiin.

Kunnan palvelurakenteen lähtötilanteen selvittäminen ja sijainti Maisema – kuntien joukossa mahdollistuu nopeasti. Maisemalla syntyy myös teknisten palveluiden talousarvio sekä tilinpäätös. Näin Maisemasta tulee aidosti osa kunnan ohjausjärjestelmää.

Tuoteryhmäjako voi olla esimerkiksi seuraava:

Erillistä ohjelmistohankintaa ei tarvita, koska Maisema toimii tietokantaratkaisuna ja käyttöliittymä on tuttu Excel. Yhteys kaikkiin taloushallinnon järjestelmiin toteutuu web-eräajoina helposti.

Kuntamaiseman asiantuntija ohjaa paikan päällä taulukoiden käyttöönoton. Modulaarinen rakenne mahdollistaa erilaiset tuoteperheet ja hallinnollisen riippumattomuuden. Kuntamaisema tukee työkalujen käytössä myös käyttöönottovaiheen jälkeen.

Maisemalla ennakoit tulevaa toimintaa ja mahdollistat nopean reagoinnin kysynnän muutoksiin. Kuntamaiseman kokeneet asiantuntijat tarjoavat tukea muutoksen toteuttamiseen.

 

Otathan yhteyttä ja pyydä tarkempi esittely

vILLE NIUKKO
TUOTEPÄÄLLIKKÖ
050 5255 645
VILLE.NIUKKO@kuntamaisema.fi
Eero Vaissi
TOIMITUSJOHTAJA
040 4857482
eero.vaissi@kuntamaisema.fi